torstai, 10. joulukuu 2015

Audiokirjat

Kun kokoajan on kiire ja kaikkea kiinnostavaa tehtävänä ei ehdi lukea niin paljon hyviä kirjoja kuin tekisi mieli. Vaikka äänikirjat ovat vanha juttu en jotenkin ollut ymmärtänyt niiden hienoutta vielä vähän aikaa sitten.

Kuuntelin aikanaan Lovecraftin Call of Cthulhua tietokoneen kaiuttimista nukkumaan mennessäni, mutta nyt keksin kuunnella äänikirjoja puhelimesta bussimatkoilla ja koiraa ulkoiluttaessa. 

Äänikirjojen kuunteluun on olemassa erilaisia sovelluksia kuten Audiable tai audiobook.com, mutta en ole itse niitä vielä alkanut käyttää. Helppo tapa on etsiä YouTubesta audiokirjoja.

Erityisesti youtubesta löytyy klassikoita ja muita vähän vanhempia auidokirjoja, eikä tekijänoikeudet ole välttämättä aivan kunnossa. Itse kuunnellessani Frank Herbertin Dune:a. Päästyäni kolmeosaisen audiokirjan viimeisen kirjan viimeiselle kolmannekselle, katosivat kirjat YouTubesta tekijänoikeuksien takia. 

Onglemia oli myös kun aloin kuuntelemaan Jules Vernen 20000 leagues under the ocean -kirjaa. Kirjasta on YouTubessa useita eri versioita joissa ja hyvän löytäminen oli yllättävän vaikeaa. Yhdessä versiossa joka luvun alussa lukia kertoo luvun numeron, kirjan nimen, oman nimensä, tekijänoikeuksien haltian, nauhoituspaikan ja luvun nimen. Myös uusien kirjojen löytäminen on YouTubesta varsin hankalaa koska palvelu ehdottaa vain muutamia uusia kirjoja ja usein juuri samojen kirjojen eri versioita tai osia.

Lisähankaluutta tuovat myös mainokset joita joissain audiokirjoissa rittää, sekä YouTube appin vaatimus pitää ruutu kokoajan päällä joka vie akkua täysin turhaan.

Voi olla, että audiablen kuukausimaksullisuus ei olekaan niin ylitsepääsemätön este, sillä audiokirjojen kuunteleminen yhdistää nykyaikaisen musiikinkuuntelun helppouden ja perinteisen mielikuvituksekaan ja rikkaan kirjallisuuden. 

lauantai, 7. marraskuu 2015

Adobe Premiere videoeditointi-työkalu

Tässä blogissa esittelen Adobe Premieren. Blogin tarkoitus on selvittää ohjelmaa koskaan käyttämättömälle kuinka esimerkiksi lomavideon editointi yksinkertaisuudessaan käy. Esimerkkinä käytän itse kesällä 2015 kuvaamaani materiaalia.

Esimerkinä käytän omalta tietokoneeltani löytyvää Adobe Premiere Pro CS5.5 versiota. Uudemmissa ja vanhemmissa versioissa on aina tietysti eroavaisuuksia, mutta pyrin esittelemään vain niitä perusominaisuuksia jotka ovat saman kaltaisia versiosta huolimatta.

Premieren käynnistämisen jälkeen, ensimmäinen vaihe on uuden Projektin luominen.  

Premiere1.jpg

Paina New Project – luodaksesi uuden projektin eli aloittaaksesi alusta. Seuraavaksi ohjelma kysyy uuden projektin perusominaisuuksia. Yleensä näihin ei tarvitse koskea, mutta alhaalta kannattaa Projektille antaa erottuva työnimi ja valita sille sopiva tallennuskansio. Valitse kansio painamalla ”Browse...” nappia ja valitse haluamasi tallennuskansio.

Videoprojektit vievät huomattavia määriä kiintolevytilaa tietokoneelta joten niille täytyy varata projektista riippuen kymmenistä satoihin gigoihin tilaa.

Kun olet valinnut kansion ja nimennyt projetin siirry eteenpäin painamalla OK.

PRemiere2.jpg

Seuraavassa vaiheessa ohjelma kysyy uuden projektin ensimmäisen Sequencen, eli kohtauksen tietoja. Tässä oikeat vastaukset riippuvat lähdemateriaalista ja halutusta tuloksesta.

Omaan lähdemateriaaliin sopivan asetuksen valitsemisessa auttaa Preset Description (1) kohdassa näkyvä teksti jossa kunkin valinnan tarkoitusta on selitetty. Tekstissä kuitenkin oletetaan että käyttäjä tietää mitä on tekemässä ja sen ymmärtäminene voi olla vaikeaa.

Nykyään millä tahansa laitteella kuvattu materiaali on kuitenkin yleensä FullHD (eli 1080p) ja fps, eli ruudunpäivitysnopeus 25 tai 24. Kamerassa jolla oma materiaalisi on kuvattu nämä tiedot yleensä lukevat.

Tässä esimerkissä blogissa käytän esimerkkimateriaalina Canon järjestelmäkameralla kuvattua materiaalia. Tiedän, että materiaali on FullHD ja 25 framea / sekunnissa. (2)

Jos et tiedä mitä matriaali on, kannattaa ehkä valita HDV 1080p24. (3)

Jos haluat, voit myös nimetä kohtauksen (4), mutta tällä on väliä vain isompaa ja pidempää elokuvaa tehtäessä. Paina sitten OK jatkaaksesi.

Premiere3.jpg

Nyt päästään viimein itse editointipöydälle. Kuten kaikissa Adoben ohjelmissa, riittää eri nappeja ja työkaluja ja uutta käyttäjää saattaa monimutkaisuus ahdistaa. Premiere on kuitenkin pohjinmiltaan melko yksinkertainen.

Premiere4.jpg

1 Raakamateriaali ruutu

2 Valmis video

3 Aikajana

4 Materiaalit

5 Historia, Efektit

6 Työkalut

Ensimmäinen työvaihe on raakamateriaalin tuominen ohjelmaan. Paina Materiaalit (4) kohdan ikkunaa hiiren oikealla näppäimellä niin, että valikko ilmestyy. Paina sitten valikosta ”Import...”.

Premiere5.jpg

Etsi sitten haluamasi tiedosto koneelta ja paina open. Voit myös tuoda kokonaisen kansion kerralla painamalla Import Folder nappia.

Premiere6.jpg

Kun materiaalit on tuotu ohjelmaan, voidaan niitä alkaa leikkaamaan. Yleensä koko kuvattua materiaalia ei haluta käyttää lopullisessa filmissä, vaan ainoastaan ne onnistuneet ja kiinnostavat kohdat. Niiden etsimiseen käytetään Raakamateriaaliruutua (1). Myös koko raakamateriaalia voidaan käyttää jos niin halutaan. Raahaa silloin materiaali suoraan aikajanalle.

Raahaa jokin Raakamateriaaleista Raakamateriaaliruutuun.

Premiere7.jpg

Kun materiaali on ruudussa voidaan sitä katsella ja etsiä onnistuneet kohtaukset.

Paina joko ruudun alussa olevaa play nappia tai välilyöntiä, kun ruutu on valittu. Valitussa ruudussa on aina keltaiset reunat. Videoruudun alla, play napin yläpuolella liikku aikajana jolla olevasta sinisestä täplästä näkee missä kohdassa videota mennään.

Kun tiedät minkä kohdan videosta haluat lopulliseen työhön, kelaa video hieman sen alkua aiempaan kohtaan, pain play ja katso videota. Kun haluttu kohta videosta alkaa, paina i-kirjainta näppäimistöltä (in). Kun haluttu kohtaus loppuu, paina o-kirtainta (out).

Premiere8.jpg

Raakamateriaalin aikajanalle ilmestyy harmaansininen palkki merkkaamaan valittua kohtaa. Ota sitten kiinni raakamateriaaliruudusta ja raahaa materiaali Aikajanalle (3).

Aikajanalla on nähtävissä oletuksena 3 videoraitaa ja 3 ääniraitaa. Näitä voi kaikkia vapaasti käyttää. Videoraidoista ylimpänä oleva näkyy lopullisessa videossa.  Selvyyden vuoksi kannattaa käyttää raitoja 1.

Premiere9.jpg

Toista tämä kaikille halutuille materiaaleille.

Aikajanaa voi zoomata aikanjanan alaosassa olevasta liukukytkimestä tai pitämällä ALT pohjassa ja rullaamalla hiirellä. Tämä helpottaa yksityiskohtien ja laajempien kokonaisuuksien hallitsemista.

Aikajanalla olevia pätkiä voi vapaasti liikutella haluamaansa järjestykseen.

Videopätkiä hallitessa kannattaa pitää valintatyökalua (Selection tool) (v) päällä ettei vahingossa leikkaa pätkiä väärin.

Kun kaikki halutut materiaalit on siirretty aikajanalle, täytyy ne järjestää oikein ja ottaa turhat välit pois. Kannattaa myös varmistaa että video alkaa aikajanan alusta, ettei alkuun jää pitkää tyhjää. Tyhjä tila aikajanalla on musta ruutu valmiissa videossa.

Kun videoiden järjestys on halutun kaltainen paina hiiren oikealla näppäimellä tyhjää tilaa eri pätkien välissä ja valitse Ripple Delete. Tämä poistaa tyhjän tilan ja yhdistää pätkät toisiinsa.

Premiere10.jpg

Aikajanalla oleva punainen viiva on työkalu, joka näyttää vastaavan kohdan aikajanalta, mikä näkyy Valmis video ruudussa.

Kun Valmis video tai Aikajana ruutu on valittuna, Välilyönnin painaminen alkaa soittamaan videota punaisen viivan osoittamasta kohdasta.

Nyt videoon halutaan vielä lisätä taustamusiikki.

Taustamusiikin lisääminen tapahtuu samoin kuin videoiden lisääminen. Materiaali ikkunassa painetaan hiiren oikeaa painiketta, valitaan Import... ja etsitään haluttu musiikki tietokoneelta.

Kun ääni on lisätty projektiin, voidaan se joko käyttää sellaisenaan tai etsiä haluttu kohta aivan samoin kuin videosta.

Musiikki lisätään ääniraidalle 2. Jos halutaan, että kuvatun videon alkuperäistä ääntä ei kuulu, mutta musiikkin kuuluu, voidaan ääniraita poistaa seuraavalla tavalla.

Valitse haluttu video/ääniraita aikajanalta ja paina sitä hiiren oikealla näppäimellä. Paina sitten Unlink. Tämä irroittaa videon ja äänen toisistaan jolloin niitä voidaan muokata erikseen.

Premiere11.jpg

Kun halutut ääni ja videoraidat on irroitettu toisistaan, valitse ääniraidat ja paina Delete. Useita eri pätkiä saa valittua kerralla painamalla Shift näppämen pohjaan valintoja tehdessä.


Videolle voi tehdä huomattavan määrän erilaisia muokkauksia, mutta tässä ohjeessa esittelen vain yksinkertaisimmat työvaiheet. Niinpä siirrymme nyt suoraan videon ulos-tulostukseen.

Kun video on valmis, halutaan siitä tehdä katseltava versio. Sitä ennen täytyy varmistaa, että tehty video on oikean mittainen.

Kiinnitä huomiota Aikajanan yläpuolella olevaan vaaleaan palkkiin. Vedä palkkia niin, että se peittää koko halutun videon alusta loppuun, mutta niin, ettei se sisällä ylimääräistä tyhjää tilaa.

Premiere12.jpg

Mene sitten ruudun vasemmasta yläkulmasta löytyvään File valikkoon, valitse sieltä Export ja Media...

Media napista aukeaa uusi ruutu josta video Exportataa, eli ”ulostutetaan”

Premiere13.jpg

Format kohdasta voidaan valita tiedostomuoto jossa lopullinen video tulee olemaan. Yleensä oletusasetus on hyvä, mutta sitä voi myös halutesaan muuttaa.

Nimeä valmis video ja valitse kansio johon se konella laitetaan ”Output Name:” kohdasta.

Vasemmassa reunassa olevasta Preview ikkunasta voi vielä varmistaa että koko haluttu video on nyt valittu ja että se näyttää juuri siltä miltä halutaan.

Oikealla alhaalla ohjelma näyttää arvion valmiin tiedoston koosta.

Kun kaikki on valmista, paina Export, jolloin ohjelma alkaa tekemään valmista videota.  

lauantai, 7. marraskuu 2015

Muutamia perusjuttuja Adobe Photoshopista

Aion kirjoittaa sarjan blogitekstejä Adoben perusohjelmien käytöstä. Blogien ajateltu kohdeyleisö on sellainen henkilö, joka ei ole ohjelmaa aiemin käytänyt, mutta jolle on nyt noussut tarve tutustua ohjelmaan.

Ensimmäinen blogiteksti käsittelee Adobe Photoshopia. Esimerkkinä käytän omalla koneellani olevaa CS5.1 versiota, ja riippuen omassa käytössäsi olevasta ohjelman versiosta, saattaa se näyttää hieman erilaiselta. Ohjelman käyttölogiikka on kuitenkin versiosta huolimatta hyvin samanlainen. 

Photoshop CS5.1 työpöytä näyttää avaamisen jälkeen tältä.

photari%2C%20alku.jpg

Ylimpänä on Windows maailmasta tutut tiputusvalikot (1) jonka alla on työkalurivi (2). Työkalurivi muuttuu sen mukaan minkä työkalun valitsee käyttöön. Työkalut valitaan ruudun vasemmasta reunasta löytyvästä pystyvalikosta (3). Nyt valittuna on Brush-työkalu, eli pensseli ja työkalurivi on sen mukainen.

Ylhäältä oikealta voi valita työtilan (4) oletusulkoasuja pikanäppäimistä. Työtilalla (Workspace) tarkoitetaan siis sitä, millaisia työkaluja ruudulla on valmiiksi esillä.

Ruudun oikeassa laidassa on erilaisia hallintatyökaluja. Näistä erityisesti Historia (5) ja Layers (6) kohdat nousevat arvoon arvaamattomaan.

Uutta työtä voi lähteä tekemään usealla eri tavalla, mutta tässä esimerkissä pyrin esittämään muutamaia oleellisia työkaluja joita käyttäjän on hyvä tuntea. Oletetaan, että käyttäjällä haluaa muokata itselleen lomakuvan vaikka ei koskaan missään ollutkaan.

Tähän tarvitaan (ainakin) 2. kuvaa. Yksi, jossa henkilö itse on, ja toinen jossa näkyy haluttu tausta. Haen esimerkkikuvat Googlen kuvahaulla. Kuvan käsittelyssä kannattaa muistaa, että mitä suurempi kuvien resoluutio on, sitä helpompaa niiden muokkaaminen on ja sitä parempaa jälki tulee olemaan.

Seuraavat kuvat on haettu googlen kuvahausta sanoilla "seppo lomalla" ja "lomakuva". Mitään tekijänoikeusjuttuja ei haluta rikkoa, eikä tarkoituksena ole loukata kuvassa näkyviä henkilöitä millään lailla. Kuvia käytetään puhtaasti esimerkki ja opetustarkoituksessa. 

Lähtematreiaalit näyttävät tältä:

Seppo lomalla

seppolomalla.jpg

Lomakuva

matkajuttu.jpg

Ensimmäinen vaihe on tuoda kuvat Photoshoppiin. Yksinkertaisimmillaan tämä tapahtuu raahaamalla kuva tiedostokansiosta suoraan työtilaan. Sama toistetaan molemmille kuville.

tuastakuva.jpg

Ensimmäinen kuva muodostaa kuvalle taustan jonka päälle toinen kuva tuodaan. Selvyyden vuoksi kannattaa lopulliseen kuvaan taustaksi jäävä kuva tuoda Photoshoppiin ensin, mutta todellisuudessa sillä ei ole väliä.  

Toista kuvaa jo olemassa olevaan kuvaan lisättäessä, täytyy lisäys hyväksyä erikseen seuraavassa kuvassa esitetystä napista. Ennen hyväksymistä voidaan kuvan kokoa ja muotoa muuttaa. Sen voi myös tehdä jälkikäteen.

toinen%20kuva.jpg

Kuvan kokoa muutetaan ottamalla kulmasta kiinni ja venyttämällä kuva halutun kokoiseksi. Samalla kannattaa painaa Shift-nappi pohjaan jolloin kuvasuhde säilyy alkuperäisenä.

venytetty.jpg

Venyttäessä kuva voi mennä kuvan rajojen ulkopuolelle, mutta ei hätää, sillä kuvaa voi vapaasti liikutella missä tahansa vaiheessa. Ota vain kuvasta kiinni ja siirrä sitä haluamaasi kohtaan. Muutokset täytyy taas hyväksyä erikseen yläpalkista.

historia.jpg

Kuten kuvan oikeasta reunasta näkyy, ovat kaikki työvaiheet tallentuneet historia palkkiin ja molemmat lisätyt kuvat ovat omilla layereillään. 

Seuraavaksi haluamme irroittaa Sepon taustastaan ja liittää hänet aurinkorannalle.

Tähän tarkoitukseen eräs kätevä työkalu on "Quick slection tool" (pikanäppäin w). Työkalupalkissa on useita työkaluja päällekäin saman pikanäppäimen alla ja voi olla, että sinulle näkyvissä onkin "Magic Wand". Magic wand ja quick selection tool ovat hyvin samankaltaiset työkalut, mutta niiden käyttötarkoitukset ovat hieman erilaiset. Voi verrata moukarin ja vasaran eroavaisuuteen. Kaikki päällekäin pinotut työkalut saa näkyviin pitämällä hiiren vasenta nappia työkalupainikkeen päällä pohjassa hetken ja valitsemalla sitten avautuvasta valikosta haluttu työkalu. Kaikkiin päällekäin oleviin työkaluihin on sama pikanäppäin ja näitä työkaluja voi selata pitämällä shift nappia pohjassa ja painelemalla halutun työkalun pikanäppäintä (esim shift + w).

quickselection.jpg

Kun Quick Selection Tool on valittu, paina Sepon otsaa työkalulla kerran. Työkalu löytää automaattisesti joitakin ääriviivoja joiden sisällä olevat asiat se valitsee. Paina nyt jälleen shift pohjaan jolloin työkalun hiiren sisälle tulee näkyviin "+" merkki. Jos shift nappia ei paina pohjaan, on merkki "-" ja tällöin valitusta alueesta voidaan ottaa pois. Nyt haluamme kuitenkin saada koko Sepon valituksi eli lisätä valittua aluetta. 

Pidä shift pohjassa ja valitse koko Seppo painelemalla ei valittua aluetta kunnes koko Seppo on valittu.

liikaa.jpg

Kuten esimerkkikuvassa, automatiikka ei ymmärrä kuvan sisältöä, vaan valitsee mitä sattuu. Nyt haluamme poistaa liialliset valinnat. Päästä siis shift pois pohjasta ja epävalitse liialliset valinnat. (kliksuta ilman siftiä, negatiivisessä muodossa olevalla QST:llä). 

Työkalun koko saattaa olla liian iso kaikkein pienimpien ja tarkimpien kohtien kanssa. Työkalun kokoa voi muuttaa esimerkiksi ylhäältä työkalupalkista. 

ty%C3%B6kalunkoko.jpg

Yleensä haaravälit ja esimerkkikuvassakin näkyvä kyynärpään ja kyljen välinen kolo voivat olla hankalia ja tarkkuutta vaativia kohtia. Jos kuvassa on tarkkuutta vaativia kohtia, voidaan kuvaa zoomata helposti. Paina ALT pohjaan ja rullaa hiiren rullalla zoomataksesi. Pitämällä välilyöntiä pohjassa hiiri muuttuu tarttumakouraksi jolloin voit liikkua zoomatussa kuvassa vapaasti. Päästämällä irti välilyönnistä, aiemmin käytössä ollut työkalu tulee takaisin. 

Jos tapahtuu vahinkoja, voi historia-valikosta (oikeassa reunassa) palata takaisin (myös ctrl+z kumoaa edellisen teon).

Kun olet tyytyväinen rajoihin, täytyy Seppo irroittaa taustasta. Ensin kuva täytyy "rasteroida". Paina hiiren oikella näppäimellä oikeassa reunassa näkyvästä Layers kohdassa näkyvää sinisellä korostettua valittua Layeria oikealla hiiren napilla. Valitse näkyviin tulevasta valikosta "Restarize layer". 

rasterointi.jpg

Kuva on nyt paremmin muokattavissa.

Paina seuraavaksi Seppoa hiiren oikealla näppäimellä (varmista että QST työkalu on yhä käytössä painamalla w) ja valitse näkyviin tulevasta valikosta "Select Inverse". Tämä valitsee kaiken muun paitsi valitun alueen. 

select%20inverse.jpg

Paina siten näppäimistöltä nappia Delete. Tämä poistaa valitun alueen.

Nyt Seppo on yksinään aurinkorannalla.

yksin%C3%A4inen%20susi.jpg

Seuraavaksi Sepon kokoa täytyy hieman mukata, jotta hän sopii paremmin taustaansa. Paina Seppoa hiiren oikella näppäimellä ja valitse Deselect. Valitse sitten Move työkalu painalmalla V-kirjainta, paina sitten shift pohjaan ja ota kuvan ympärille tulevan neliön kulmasta kiinni ja vedä kuva haluamasi kokoiseksi. Kun olet tyytyväinen kuvan kokoon, päästä irti, ota Seposta uudeleen kiinni liikuta se sopivaan kohtaan.  

valmis.jpg

Lomakuva on nyt valmis feissarimokiin!

Edistyneempi käyttäjä haluaa varmasti muokata myös kuvan valon ja varjon suhteita, värejä ja sävyjä saadakseen kuvan sopmaan paremmin taustaansa, mutta tässä ohjeessa ei mennä niin syvälle. Valoisuutta voi muokata kuitenkin muokata yläpalkin Image kohdan alta löytyvistä valikoista - erityisesti Adjustmentin alta löytyvillä työkaluilla. 


keskiviikko, 4. marraskuu 2015

Netti ei toimi?

Tässä blogissa kerron muutamia yksinkertaisia kikkoja, joilla huonosti toimivaa internetyhteyttä voi yrittää korjata. 

Nämä ohjeet ovat Windows koneelle, ja esimerkit ovat Windows 7:stä, koska se on itselläni käytössä.

Eli, internet ei toimi, vituttaa, työt kesken, kiire? Kuten Windowskoneissa yleensä, lähes kaikki viat saa korjattua koneen uudelleen käynnistämisellä. Aina se ei kuitenkaan ole käytännöllistä ja silloin voi kokeilla jotain tässä blogissa esitellyistä keinoista.

Minä en ota minkäänlaista vastuuta mahdollisista ongelmista joita keinojen kokeilemisesta johtuu, enkä väitä olevani alan minkäänlainen asiantuntija - tietokoneiden kanssa on kuitenkin tullut näperrettyä kohta 20 vuotta ja muutama kikka on siinä ajassa tarttunut mukaan.

Ensimmäinen vaihe on luonnollisesti ongelman diagnosointi. Internetyhteyden ongelma saattaa johtua omasta tietokoneesta, modeemista, näiden välisestä yhteydestä eli johdoista/wifi signaalista tai jostain kodin ulkopuolella olevasta asiasta. Tässä esitellyt ohjeet vaikuttavat vain omaan koneeseen, eikä liittymästä itsestään tai palvelun tarjoajasta johtuvia ongelmia luonnollisesti saa itse korjattua. Toki kannattaa tarkistaa, että kaikki johdot ovat tukevasti kiinni ja se, ettei töitä yritä tehdä foliolla ja/tai kuparilla eristetyssä tilassa (eli että wifi signaali pääsee läpi).

Ensimmäiseksi kannattaa tutkia, onko tietokone ylipäätään yhteydessä mihinkään. Tämän voi testata "pingaamalla" mitä tahansa internetsivua. Esimerkissä käytän googlea, koska siitä voi yleensä olla varma että se ainakin toimii. 

Tee näin: avaa "Komentorivi" painamalla Windows nappia ja R kirjainta yhtä aikaa.

n%C3%A4pp%C3%A4imist%C3%B6.jpg

Kirjoita avautuvaan kenttään "cmd" ja paina enter.

run.jpg

Kun musta ruutu ilmestyy, kirjoita siihen "ping www.google.com"

ping.jpg

Ping tarkoittaa siis sitä, että internetsivua ikäänkuin tökitään. Jos internetsivu huomaa tökkimisen, se vastaa "pingiin" "pongilla", eli jos saat vastauksen, internet yhteys on ainakin olemassa ja liikennettä tapahtuu. Pong vastauksen tulisi näyttää jotakuinkin tältä. 

pong.jpg

Pingin alle tulevat rivit näyttävät tietoja vastauksesta. Täydellisesti toimiva vastaus tulee nopeasti (time=50ms eli vastaus tuli 50 millisekunnissa) ja kaikkiin 4. kutsuun vastataan.

Jos ruutu ei näytä tältä, vaan johonkin pingiin ei esimerkiksi tule vastausta ja riveille ilmestyy teksti "Request timed out" eli yhteys on aikakatkaistu, on internetyhteydessä itsessään jokin ongelma, mutta viesti kuitenkin lähetetään maailmalle - vastausta ei vain kuulu.

Jos vastaus on seuraavanlainen

EP%C3%84pong.jpg

tarkoittaa se sitä, ettei tietokone löydä palveluntarjoaja googlea tai mitään muutakaan - pingit eivät lähde ulospäin lainkaan eikä mitään liikennettä tapahdu. Ongelma on siis selkeästi käyttäjän omassa päädyssä. Tällöin kannattaa varmistaa että johdot ovat kunnolla kiinni ja että esimerkiksi modeemi on päällä. 

Jos tämä tai mikää muu tässä esitellyistä ratkaisuista ei toimi, kannattaa kaikki laitteet käynnistää kunnolla uudelleen. Eli virta pois, 10-20s odottelua ja virrat takaisin päälle. Odottelun aikana kaikki jäännösvirta katoaa laitteistosta ja voidaan varmistua siitä, että kaikki laitteen osaset todella käynnistyvät uudelleen.

Jos pingaus onnistuu, mutta ongelmia on tästä huolimatta olemassa tai osaan pingeistä tulee vastaus, mutta osaan ei, voit koittaa jotain seuraavista keinoista.

Kun tietokone muodostaa yhteyden internettiin, se todellisuudessa keskustelee vain sen modeemin kanssa johon se on yhteydessä. Modeemi on ikäänkuin toinen tietokone joka tulkkaa internetin datavirtaa tietokoneelle. Monet ongelmista johtuvat siis tietokoneen ja modeemin välisistä erimielisyykistä, eivät välttämättä yhteydestä itsestään. Yleensä kaikki ongelmat ratkeavat laitteiden uudelleen käynnistämisellä, mutta jos se ei ole käytännöllistä esimerkiksi keskeneräisten töiden tai muun käytön takia, voi yhteyden modeemiin uusia myös seuraavasti.

Ensiksikin, IP osoitteen uusiminen auttaa lähes kaikkiin ongelmiin. Tietokoneen uudelleen käynnistäminen uusii IP osoitteen automaattisesti. IP osoitteen voi uusia myös manuaalisesti seuraavasti:

Kirjoita komentoriville (win + R -> cmd ->) "ipconfig /release" Tämä lauseke vapauttaa tietokoneen IP osoitteen, eli irroittaa koneen modeemista ja siten myös internetistä.

release.jpg

Kuten yllä olevasta kuvasta näkee, ei "Eathernet adapter Network Bridge" kohdassa lue nyt mitään -> mitään yhteyttä ei ole.

Kun IP osoite on irroitettu, kirjoita seuraavalle riville "ipconfig /renew", paina enter ja odota hetki kun uusi yhteys muodostetaan. Tämä lauseke uudistaa IP osoitteen ja palauttaa yhteyden internettiin ja modeemiin. 

renew.jpg

Nyt Network Bridge kohtaan ilmestyi taas tekstiä, eli uusi IP osoitteesi. 

Jos irroitat koneesi internetistä, on hyvin suositeltavaa yhdistää se takaisin heti seuraavalla rivillä.


Toinen helppo tapa koittaa korjata oikuttelevaa internetyhteyttä käynnistämättä konetta uudelleen on DNS kirjaston tyhjentäminen. 

Kirjoita komentoriville "ipconfig /flushdns" ja paina taas enter. 

dns.jpg

Toivottavasti näistä on apua :)